|
Ravenna SIN (KRJ II, YLA2) - KUOLLUT 3. marraskuuta 2008
Yleisesti Venni on hieman itsepäinen ja itsenäinen hevonen. Rauhallinen se on kuitenkin ja hyvin helppo hoidettava. Vennillä voi aina olla hieman kiire asioiden kanssa jolloin kaikki voi mennä aina hieman sinne tänne, mutta normaalisti tämä neiti on hyvin ystävällinen ja rauhallinen tamma, vaikka orien lähettyvillä tammassakin riittää puhtia. Hoidettaessa Venni kannattaa ottaa käytävälle harjattavaksi ja sitoa kunnolla kiinni, sillä karsinassa se olisi levoton ja huomaamatta talloisi hoitajan jalkoihinsa. Käytävällä se on kuitenkin rento ja seisoo hienosti paikoillaan eikä temppuile yhtään vastaan. Joskus neiti voi hieman kyllästyä vain seisomaan paikoillaan ja se alkaa tutkia käytävällä olevia esineitä. Kaiken jonka se saa, se ottaa suuhun ja maistelee ne. Kavioiden kanssa voi olla Vennillä hieman kiire, koska se ei millään malttaisi jaksaa pitää niitä ylhäällä. Varusteiden kanssa ei toistaiseksi ole mitään suurempia ongelmia ilmennyt, vaikka kuolainten otto ei ole niin helppoa Vennin kanssa. Neiti kun ei haluaisi ottaa rautapalasia suuhunsa mistään hinnasta. Vesikarsinassa Venni voi olla hieman kärsimätön, koska se ei hirveästi pidä vedestä. Ratsastaessa Venni on kiltti ja kuuliainen, reippaudesta puhumattakaan. Vennin askeleet ovat mukavia ja hyvin lennokkaita. Niiden tahdissa on hyvä ratsastaa sekä helppo harjoittaa istuntaa. Venni on selkeästi koulupainotteinen, vaikka hyppääkin melkoisen korkeita esteitä. Venni on kuitenkin todettu pärjäävän paremmin koulussa. Vennitä onnistuu niin sulut kuin taivutuksetkin, ympyrät ja voltit. Venni on aivan mahtava ratsu kaikille kouluratsastuksen ystäville. Ravi on Vennillä pehmeää ja mukavaa, kuin istuisi pilvien päällä. Laukassa Venniä voi olla hieman vaikeampi pitää kasassa, mutta ravin tavoin laukan ollessa hallittua niin se on kerrassaan mahtavaa. Venni on myöskin maastovarma mikä takaa ratsastajalle turvallisia retkiä maastoon. Kisoissa Venni on rauhallinen ja mallikelpoinen persoona. Se näyttää mielellään esimerkkiä rauhallisuudellaan. Se seisoo mielellään hoitajansa tai kisaajansa kanssa keskellä kisapaikkaa ja tutkii mielellään muita ratsukoita. Verryttelyssä Venni on jo erittäin innokas ja esittää selvää kisaviettiään. Suorituksessa Venni on rauhallinen ja keskittyy omaan suoritukseensa. Se tekee aina parhaansa, ei enempää eikä vähempää. Kunniakierrokselle voi neidillä olla aina hieman kiire. sukutaulu ja sukuselvitys
jälkikasvu ja astutukset
1. fwb-t. Subtle Kiss MASQ (i. Mighty Frog)2. fwb-t. Queenbee (i. Acado COS) 3. fwb-o. Rockwell (i. Luca of Romulus) 4. fwb-t. Terracotta (i. Zap Zap of Scorpia) 5. fwb-o. Bairrfhoinn (i. Afterflow VIR) 6. fwb-t. Ravensoul (i. Ty Renato) kilpailutulokset
KRJ-kouluratsastuskilpailut (41 sijoitusta)05.04.2008 - KRJ kouluratsastus - Evergrey - Vaativa B - 3/58 02.04.2008 - KRJ kouluratsastus - Evergrey - Intermediate II - 3/171 02.04.2008 - KRJ kouluratsastus - Evergrey - Prix St Georges - 10/170 01.04.2008 - KRJ kouluratsastus - Jayate - Vaativa A - 8/100 28.03.2008 - KRJ kouluratsastus - Seura ROWDY - Grand Prix - 1/36 28.03.2008 - KRJ kouluratsastus - Seura ROWDY - Vaativa A - 1/53 30.03.2008 - KRJ kouluratsastus - Keskiviikon - Intermediate I - 1/50 26.03.2008 - KRJ kouluratsastus - Kk Kimakka - Intermediate II - 5/100 22.03.2008 - KRJ kouluratsastus - Nonehood - Vaativa A - 6/62 18.03.2008 - KRJ kouluratsastus - Seura ROWDY - Grand Prix - 4/59 13.01.2008 - KRJ kouluratsastus - Legend Lagoon - Grand Prix - 5/87 15.01.2008 - KRJ kouluratsastus - Seura ROWDY - Grand Prix - 5/37 10.01.2008 - KRJ kouluratsastus - Lumihiutaleen talli - Grand Prix - 3/35 13.01.2008 - KRJ kouluratsastus - Cosgrove - Intermediate I - 6/60 13.01.2008 - KRJ kouluratsastus - Hildegard - Grand Prix - 1/36 03.10.2007 - KRJ kouluratsastus - Romulus - intermediate I-II - 6/40 13.09.2007 - KRJ kouluratsastus - Croissant - intermediate I - II - 1/40 30.08.2007 - KRJ kouluratsastus - De Duivel - grand prix - 2/32 15.08.2007 - KRJ kouluratsastus - Langehoft - vaativa B - 2/50 16.08.2007 - KRJ kouluratsastus - Vanhanaikainen - vaativa B - 1/35 12.08.2007 - KRJ kouluratsastus - Royal Warmbloods - vaativa A - 7/50 12.08.2007 - KRJ kouluratsastus - Nonehood - intermediate II - 2/40 14.07.2007 - KRJ kouluratsastus - Jillian Ponies - vaativa B - 9/133 20.07.2007 - KRJ kouluratsastus - Sterca - vaativa A - 2/70 10.07.2007 - KRJ kouluratsastus - Seura VMR - grand prix - 7/49 25.06.2007 - KRJ kouluratsastus - Seura VMR - vaativa A - 3/44 10.06.2007 - KRJ kouluratsastus - Kuulto - vaativa A - 4/35 19.04.2007 - KRJ kouluratsastus - Piipari - vaativa B - 6/50 17.03.2007 - KRJ kouluratsastus - 5th Avenue - vaativa A - 5/40 11.03.2007 - KRJ kouluratsastus - Maplehill Wambloods - vaativa B - 3/40 04.03.2007 - KRJ kouluratsastus - Etna - helppo A - 4/50 27.02.2007 - KRJ kouluratsastus - Yave - vaativa A - 5/40 27.02.2007 - KRJ kouluratsastus - Yave - vaativa B - 5/40 24.02.2007 - KRJ kouluratsastus - Branwen Farm - vaativa B - 2/50 21.02.2007 - KRJ kouluratsastus - 5th Avenue - vaativa A - 1/40 11.02.2007 - KRJ kouluratsastus - Poppa - vaativa B - 1/40 07.02.2007 - KRJ kouluratsastus - 5th Avenue - vaativa B - 2/39 06.02.2007 - KRJ kouluratsastus - BR Team - vaativa B - 5/98 28.01.2007 - KRJ kouluratsastus - 5th Avenue - vaativa B - 4/40 25.01.2007 - KRJ kouluratsastus - Kutsu - vaativa A - 3/84 27.10.2007 - KRJ kouluratsastus - Scorpia - intermediate I - 5/35 |
Ulkoasun © Tiina P. Kuvien © Janna N. Kopiointi kielletty! |